COVID-19 vaikutti voimakkaasti Norwegianiin

COVID-19-pandemia käänsi Norwegianin matkustajamäärän jyrkkään laskuun.

COVID-19:n maailmaanlaajuinen leviäminen vaikutti ilmailualaan kaikkialla maailmassa ja sen vaikutus oli voimakas Norwegianin liikennelukuihin maaliskuussa. Yhtiön kysyntä laski merkittävästi viranomaisten asettamista matkustusrajoituksista ja vähentyneestä matkustamisesta johtuen.

Norwegian sopeutti reittiverkostoaan laskeneen kysynnän vuoksi useita kertoja maaliskuussa. Maaliskuun 10. päivä yhtiö vähensi suunnitellun mukaista kapasiteettiaan noin 15 prosentilla. Maaliskuun 16. päivä sopeuttaminen jatkui ja suunnitellun mukaisen kapasiteetin vähennys nousi 85 prosenttiin. Suurin osa lennoista peruutettiin 25. maaliskuuta alkaen. Kapasiteetti oli 40 prosenttia suunniteltua alhaisempi. Operoitujen lentojen käyttöaste oli 72 prosenttia, laskua 13,8 prosenttiyksikköä verrattuna samaan kuukauteen vuotta aiemmin.

Kapasiteetti (ASK) laski 53 prosentilla verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna ja myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) laski 60 prosentilla. Maaliskuussa 1 153 283 asiakasta valitsi lentoyhtiökseen Norwegianin, laskua 61 prosenttia.

Maaliskuussa Norwegian lensi 77 prosenttia aikataulun mukaisista lennoista sekä viranomaisten pyynnöstä useita ylimääräisiä lentoja, joilla noudettiin asiakkaita kotiin. Yhtiö jatkoi myös joidenkin reittien operointia kriittisen infrastruktuurin ylläpitämiseksi Pohjoismaissa.

– Äärettömän nopeasti kehittyneellä COVID-19-pandemialla oli merkittävä vaikutus Norwegianin liikennelukuihin maaliskuussa. Maailmanlaajuisten matkustusrajoitusten ja voimakkaasti vähentyneen kysynnän seurauksena Norwegianin piti peruuttaa lentoja toistuvasti koko kuukauden ajan. Yhteistyössä viranomaisten kanssa Norwegian lensi useita ylimääräisiä lentoja, joilla tuotiin kotiin tuhansia matkustajia. Haluan kiittää kaikkia omistautuneita kollegojamme ja asiakkaitamme kaikesta viime viikkoina saamastamme tuesta, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Jacob Schram.