Sesonkityöntekijöitä houkutellaan Lappiin Euroopasta

House of Lapland on käynnistänyt kohdennetun markkinointikampanjan tavoitteenaan houkutella Lappiin ulkomaista työvoimaa tulevalle matkailusesongille. Viikon aikana kampanja on tavoittanut noin 130 000 ihmistä. Kampanja toteutetaan yhteistyössä Lapin TE-palveluiden kanssa. Työnantajat voivat jo nyt ilmoittaa työpaikkoja…


Tallink hotellien uudistus alkaa syksyllä

Tallink-konserniin kuuluva TLG Hotell aloittaa kahden Tallinnassa sijaitsevan hotellinsa Tallink Spa & Conference ja Tallink Express  hotellien uudistukset tulevan syksyn aikana. Molempia hotelleja uudistetaan ja lisäksi Tallink Spa & Conference hotellia laajennetaan. Uudistusten on määrä valmistua…


Finnair jo yhdeksän kertaa Pohjois-Euroopan paras

Skytraxin World Airline Awards -palkinnot jaettiin  Lontoossa. World Airline Awards on yksi maailman arvostetuimmista lentoyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä mittaavista tutkimuksista. Matkustajatutkimus toteutettiin elokuun 2017 ja toukokuun 2018 välisenä aikana. Yli 20 miljoonaa matkustajaa arvioivat tutkimuksessa mukana olleiden…


Norwegian maailman paras halpalentoyhtiö kaukolennoilla

Palkinnot perustuvat matkustajien omiin arvioihin eri lentoyhtiöistä ja heidän valintaansa voittajista. – Olen erittäin kiitollinen, että saamme jälleen nämä tunnustukset. Tämä merkitsee todella paljon kaikille meille Norwegianissa. Tunnustukset osoittavat, että monet arvostavat tähänastisia saavutuksiamme. Osoitan…


Finnairilla pyyhkii hyvin

Finnairin liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä 12,9 prosentia ja tammi-kesäkuussa 13,7 prosenttia vertailukaudesta. Vuosipuoliskon  vertailukelpoinen liiketulos oli 51,8 miljoonaa euroa (28,5). Liiketulos oli 45,9 miljoonaa euroa (79,1). Toimitusjohtaja Pekka Vauramon mukaan toinen vuosineljännes oli kokonaisuutena hyvä. -Vertailukelpoinen…


Kesäristeilyjen suosio kasvussa

Kesä on perinteisesti vilkasta aikaa laivayhtiöille. Viking Linen ennakkovarausten perusteella kuluvan kesän risteilymatkoja varataan jopa edellisvuottakin vilkkaammin. Lisälähdöt Tallinnan kasvattavat kesäkuukausien kapasiteettia erittäin suositulla reitillä. Myös Helsinki–Tukholma-reitin heinäkuun ennakkovarausten määrä on selvästi viime vuotta suurempi….


Veikka Gustafsson valloitti kolme Baltian huippua

Suomen kaikkien aikojen kiipeilijälegenda lähti kesäkuun alussa valloittamaan Viron, Latvian ja Liettuan korkeimmat huiput. Veikka Gustafsson, 50, on yli 20 vuotta kestäneellä urallaan valloittanut kaikki merkittävät vuoret maailmassa: muun muassa kaikki maailman 14 yli kahdeksan…


VR:n myymät Venäjän matkat hurjaan kasvuun

VR:n myymät Venäjän matkat kasvoivat jalkapallon MM-kisojen siivittämänä kesäkuussa ennätykselliset 24 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Osassa Allegro-junavuoroja oli kesäkuussa tuplasti enemmän paikkoja normaaleihin junavuoroihin verrattuna kisaturisteja varten. Venäjän liikenteessä tehtiinkin kesäkuussa noin 6300 matkaa enemmän…


Näitä ruokatuliaisia suomalaiset suosivat

Monet suomalaiset ovat kiinnostuneita ruoasta ja ruokaharrastuksesta nautitaan myös lomamatkalla. Tjäreborgin touko-kesäkuun vaihteessa toteutettaman kyselytutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, että suomalaiset kokevat ruoan tärkeäksi osaksi lomaansa. 87,1 % kyseyyn vastanneista kokee paikallisen ruoan maistamisen tärkeäksi osaksi lomaansa. Lisäksi…


Museokortti vaikuttaa matkailutottumuksiin

Museokortilla pääsee nyt lähes 280 museoon ympäri Suomen. Keväällä toteutetun asiakaskyselyn mukaan Museokortti vaikuttaa myönteisesti kotimaan matkailuun. Museokortti on vuoden voimassa oleva pääsylippu suomalaisiin museoihin. Museokortti-kohteiden lukumäärä on tällä hetkellä 277. Eteläisin Museokortti-kohde sijaitsee Hangossa…