Mersu kasvatti markkinaosuuttaan

Mercedes-Benz A-sarja näytti huhtikuussa huimia kasvulukuja verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

2000 auton raja rikki  vuosimyynnissä

Uusia Mercedes-Benz-henkilöautoja ensirekisteröitiin huhtikuussa 524 kappaletta, mikä toi 5,4 prosentin markkinaosuuden. Neljän kuukauden aikana on ensirekisteröity nyt 2101 uutta Mercedestä eli lähes yhtä monta kuin vastaavaan aikaan 2018. Mercedes-Benzin alkuvuoden markkinaosuus on kuitenkin noussut samassa ajassa 4,7:stä 5,4:een prosenttiin. Mercedes-Benz on nyt maan 7. eniten rekisteröity henkilöautomerkki. Kysytyimmät ovat olleet lähes tasaluvuilla A- ja C-sarjat (508 ja 504 kpl). A-sarjan menekki on kasvanut vuoden 2018 alusta 117,1 ja C-sarjan 19,4 prosenttia. Yritysmyynnin osuus neljän kuukauden autoista oli 503 kpl.

Päivitetty Mercedes-Benz CLA Coupé

Ajattoman, suorituskykyisen ja viimeisimmällä avustinteknologialla varustetun mallin saa edullisimmillaan 37 271 euroin hintaan (180 A Business Progressive). Edullisin dieselmalli 180 d Business Progressive puolestaan maksaa 37 944 euroa. Hinnaston yläpäätä edustaa nelivetoinen 250 4Matic A Business AMG -malli 52 299 euron hinnallaan. CLA:n vakiovarusteisiin hinnat alkaen -mallista lähtien kuuluvat esimerkiksi 7G-DCT-automaattivaihteisto, madallettu Comfort-alusta, monitoimiohjauspyörä nahka- tai nappanahkaverhoiltuna, MBUX-käyttöliittymä puheohjauksella sekä aktiivinen kaista-avustin, vakionopeussäädin ja nopeudenrajoitin.

Platinan tarve putosi 90 prosenttia GLC F-Cell -polttokennomallissa

Mercedes-Benz GLC F-Cell -polttokennoauto on selvittänyt viime vaiheen ympäristösertifiointiprosessin, jota valvoi riippumaton TÜV Süd -luokituslaitos. Kaikki Mercedes-Benz-mallit ovat läpikäyneet vastaavan luokitteluprosessin vuodesta 2005 lähtien. Polttokennomallin ympäristötase osoittautui sitä suotuisammaksi, mitä enemmän energianlähteenä voidaan käyttää uusiutuvasti ja kestävästi tuotettua vetyä. Tällöin koko elinkaaren aikaiset päästöt ovat jopa 70 prosenttia pienemmät kuin vastaavassa polttomoottoriautossa. Tasetta parantaa entisestään harvinaisten raaka-aineiden tarpeen väheneminen: polttokennoissa käytetyn platinan määrä on nyt 90 prosenttia pienempi kuin edeltäneessä B-sarjan F-Cell-mallissa. Vetyä voidaan tankata autoon yhteensä 4,4 kiloa, ja toimintamatka on noin 400 kilometriä. 13,5 kWh:n akku pidentää toimintamatkaa noin 50 kilometrillä.

Sprinter nosti Mercedes-Benzin markkinaosuutta taksimyynnissä

Suomalaisen taksimyynnin kasvuvauhti tammi-maaliskuun aikana on ollut huimat 64,3 prosenttia yhteensä 1158 autoon (1–4/2018: 705 autoa). Näistä 370 on ollut Mercedes-Benzejä, mikä tuo jo 32 prosentin markkinaosuuden. Myynti on lisääntynyt vuoden takaisesta 74,5 prosenttia. Taksimyynnin uusi kärkimalli on nyt Mercedes-Benz Sprinter (154 kpl, + 258,1 %), ja toisena tulee vanha kestosuosikki E-sarja (145 kpl, + 12,4%). Vito löytyy listan 10. sijalta 40 autolla (+ 60 %).

Tähtimerkki pakettiautokaupan kolmannella sijalla

Pakettiautoissa Mercedes-Benz on neljän kuukauden jälkeen maan 3. suosituin merkki. 684 auton kokonaismyynti on lähes viime vuoden tahdissa ja markkinaosuus 12,9 prosenttia. Vito jatkaa 3. kysytyimpänä pakettiautomallina (407 kpl, markkinaosuus 7,7 %). Sprinter löytyy sijalta 7 yhteensä 233 autolla ja 4,4 prosentin osuudella.