Energiayhtiö Gasum haluaa vuonna 2019 omalta osaltaan edistää liikennesektorin päästöjen alentamista tarjoamalla puhtaampia ajokilometrejä uusiutuvalla biokaasulla kiinteään kuukausihintaa.
-Liikenteessä syntyvät päästöt muodostavat noin viidenneksen Suomen kasvihuonepäästöistä. Biokaasun käytöllä on mahdollista vähentää liikenteen päästöjä jopa 85 prosentilla verrattuna bensiiniin tai dieseliin. Haluamme kannustaa edullisella biokaasulla autoilijoita valitsemaan puhtaamman polttoaineen ja näin tukea päästövähennystavoitteita, kertoo Gasumin liikennemyynnin päällikkö Heidi Kuoppala.
Kampanjassa uudet kaasuautoilijat voivat tankata liikennebiokaasua kiinteään 65 euron kuukausihintaan 12 kuukauden ajan. Kampanjan piiriin kuuluvat 1.4.–31.12.2019 välillä Suomessa ensirekisteröidyt kaasukäyttöiset ja maahantuodut käytetyt henkilöautot sekä henkilöautot, joihin tehdään kaasulaitteiden jälkiasennus.
Kaasun suosio kasvaa maanteillä
Suomen teille tuli vuoden 2018 aikana 2 439 uutta kaasukäyttöistä henkilöautoa, joista 1 161 oli ensirekisteröityjä. Henkilöautojen rekisteröinnit lähes kaksinkertaistuivat verrattuna vuoteen 2017. Arvioiden mukaan Suomen teillä kulkee tällä hetkellä yhteensä noin 6 300 kaasukäyttöistä ajoneuvoa. Määrä tulee kasvamaan entisestään, koska noin kolmasosa oman auton käyttäjistä aikoo Ilmastobarometri 2019 -tutkimuksen mukaan hankkia seuraavaksi kulkuneuvokseen vähäpäästöisen auton.
-Kaasuautojen suosio ei yllätä. Kaasu on kustannustehokas polttoaine, jolla on mahdollista tehdä huomattavia päästövähennyksiä. Lisäksi kaasuautojen hankintahinta ei eroa merkittävästi bensiini- tai dieselkäyttöisistä autoista, Kuoppala toteaa.
-Kampanjamme sekä uusien kaasutankkausasemien myötä kaasuautojen suosio jatkaa kasvuaan myös tänä vuonna.
Gasum avaa vuoden 2019 aikana uusia kaasutankkausasemia mm. Ouluun, Raisioon, Lahteen, Kuopioon ja Seinäjoelle. Lahden, Oulun, Kuopion ja Seinäjoen tankkausasemilla raskas liikenne voi myös tankata nesteytettyä maakaasua (LNG). Uudet kaasutankkausasemat laajentavat tankkausasemaverkostoa entisestään ja mahdollistavat kaasun liikennekäytön uusilla alueilla.