Kuinka tällainen voi olla edes mahdollista?
Kun Viro nosti alkoholiveroa, niin tämä johti suomalaisten Viron viinarallin romahdukseen. Sekä virolaiset, että suomalaiset siirtyivät ostoksille Latviaan. Kun Rinteen hallitus aikoo nostaa alkoholiveroa niin Virossa reagoidaan välittömästi päinvastoin ja sen parlamentti päättikin juuri laskea alkoholiveroa tulevan heinäkuun alusta alkaen. Vaikka hallitus peruisi alkoholiveron nostamisen, tämä ei riitä vaan Suomessa pitää kiireellisesti alentaa tuntuvasti alkoholiveroa. Lyhyelläkään matematiikalla ei jääne epäselväksi, että alkoholin matkustajatuonti Virosta tulee jälleen kasvamaan rajusti.
Tämä on oiva esimerkki siitä, miten veronkorotukset kääntyvät itseään vastaan. Hallitus kuvittelee, että veroja nostamalla saadaan kupattua suomalaisten eurot valtion kassaan. Ovatko suomalaiset kuitenkin sen verran viisaita, että he eivät alistu hallituksen ryöstöverotukseen vaan hankkivat jatkossa taas nautintoaineensa halvemmalla Virosta sekä internetiä hyväksikäyttämällä tilaavat lähes puoleen hintaan ne tutut suomalaiset juomat suoraan kotiovelle esimerkiksi Saksasta. Kuinka tällainen voi olla edes mahdollista?
Suomi voisi ottaa Virosta mallia
Mikä mahtaa olla ulkomailta Suomeen tuotujen suomalaisten juomien hiilijalanjälki? Nämä juomat valmistetaan Suomessa, viedään ulkomaille ja sieltä ne palaavat jälleen raskailla polttoaineilla liikkuvilla rekoilla ihmisten kotioville. Miten tällaisen rekkarallin lisääntyminen alkoholiveron nostamisen myötä palvelee hallitusohjelmaan kirjattua ”kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa”? Missä on hallituksen maalaisjärki, kun useasta naapurimaasta saa verotuksen alhaisuuden vuoksi alkoholijuomia huomattavasti halvemmalla. Suomi voisi ottaa Virosta mallia alkoholiveron tuntuvalla alennuksella, parantaa suomalaisten ostovoimaa omassa kotimaassaan ja täten lisätä niin kotimaista työllisyyttä kuin verotulojakin.
Verokapina käynnissä?
Hallituksen haittaverot iskevät pahiten pienipalkkaisen duunarin tilipussiin. Ryöstöverotuksella voikin sitten terveydenhuollon, turvallisuuden tai maanpuolustusmäärärahojen sijaan tehdä vihervasemmistolle kovapalkkaisia ilmastotyöpaikkoja julkiselle sektorille. Kohta täällä Suomessa ei voi tehdä enää mitään vapaa-ajalla, kun kaikki elämänalueet on otettu holhouksen alaiseksi ja elämän pienet ilot pilataan korkeilla veroilla.
Valtion ei koskaan tulisi aliarvioida omia kansalaisiaan. Historia tuntee useita epäonnistuneita yhteiskuntia, jotka ovat tuhoutuneet erityisesti liiallisen verotuksen seurauksena. Verokapina onkin jo täydessä vauhdissa monen yrityksen jo siirryttyä ja monen harkitessa siirtymistä halvemman verotuksen maihin ja tätä menoa viimeinen sammuttaa valot täällä Pohjolan Venezuelassa.
Kansanedustaja Jukka Mäkynen
Väliotsikot toimituksen