Mansikkasato jää pieneksi

Kevään istutukset tuottavat isoa mansikkaa.

Poikkeuksellisen varhain käynnistynyt mansikkan pääsatokausi on päättymässä Etelä- ja Keski-Suomessa. Mattimyöhäisille kuitenkin löytyy mansikkaa kevään istutuksista, jotka tuottavat marjaa heinäkuun puolivälissä.

Valtakunnallisten arvioiden perusteella mansikkasato on enintään keskinkertainen. Talvituhot ovat olleet monilla tiloilla mittavia, jopa yli puolet sadosta on menetetty. Lisäksi kevään hallat tuhosivat ensimmäiset kukat. Kuivuus myös verottaa satoa.

Haasteita on riittänyt muutenkin. Erityisesti kausityöntekijöiden palkkaaminen on tuottanut suuria vaikeuksia. Kausityöntekijät ovat joutuneet täyttämään nipun lomakkeita, jotka ovat olleet suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiä.

Monille ukrainalaisille ja venäläisille lomakkeiden täyttäminen on ollut täyttä tuskaa. Kokemusten mukaan osa kokeneista kausityöntekijöistä on jäänyt byrokration vuoksi kotimaahan.

Hyvääkin uudesta järjestelmästä löytyy. Kun tähän saakka kausityöntekijä on saanut työskennellä enintään 90 päivää, nyt työsuhde voi olla selvästi pitempi. Myös työtehtävien kirjo voi olla laajempi.

Vadelman poiminta on käynnistymässä. Talvituhot ovat olleet ennätysmäisiä mm. Etelä-Savossa. Isoja aloja on leikattu alas kuivumisen vuoksi. Satonäkymät ovat enintään  keskinkertaiset.

Herukkakasvustot vaihtelevat. Kuivuneiden oksien vuoksi herukkakasvustoja on leikattu alas. Vielä on ennenaikaista arvioida sadon määrää kovin tarkasti. Alueelliset vaihtelut ovat suuria. Viime vuoden satotasoon tuskiin päästään.