Verinen saari – Taistelu Petäjäsaaresta 1940
Käsikirjoitus ja kuvitus: Marko Tiainen
Kustannusosakeyhtiö Revontuli 2018, 64 sivua, nidottu, mv.
Sarjakuva
SARJAKUVA KUVATAITEILIJA, sotahistorian harrastaja Marko Tiaista voisi kutsua sotasarjakuvaveteraaniksi. Tiainen on vuosituhannen alusta tehnyt keskimäärin albumin vuodessa, jotka hän on kuvituksen lisäksi myös käsikirjoittanut.
Viimeisin, Verinen saari – Taistelu Petäjäsaaresta 1940, on paikallisesti murheellisella tavalla kiinnostava. Taistelussa Petäjäsaareen jäi 118 vainajaa, joista rantasalmelaisia 46. Määrä on asukaslukuun nähden suurempi kuin missään sodissamme kaatuneiden määrä yhden päivän aikana.
TALVISODAN loppuvaiheessa Laatokan koilliskulman saarista strategisesti keskeisin oli vajaat puoli kilometriä leveä ja puolitoista kilometriä pitkä Petäjäsaari.
Suomalaisjoukot olivat saartaneet Neuvostoliiton 168. divisioonan joukot – noin 20 000 neuvostosotilasta – Kitilän-Koirinojan mottiin Pitkärannan pohjoispuolelle.
Ainoa huoltotie mottiin kulki jäätä pitkin kapean salmen kautta. Huoltoteille ja saarten väliin pioneerit tekevät railoja ja miinoitteita. Yhtenä yönä tuhotaan kolonna, jossa on 450 miestä ja 400 hevosta. Reittiä alettiin kutsua Kuolemantieksi.
Puna-armeija oli yrittänyt useita kertoja tuloksetta tuhota suomalaisten asemat saarissa. Pitkään suunniteltu suurhyökkäys päätettiin toteuttaa 6.3.1940.
TILANNEKATSAUKSEN jälkeen siirrytään Ollin ja Lassen suksille kohti Petäjäsaarta. Tiainen piirtää näin osin kuvitteellisten, osin fiktiivisten hahmojen kautta tarinan epätoivoisesta, urhoollisesta taistelusta ylivoimaista vihollista vastaan. Välillä Tiainen livahtaa myös vihollisten puolelle, muttei aivan mustavalkoisesti.
Taustatiedot ovat yksityiskohtineen hallussa, jotka perustuvat pitkälti yön turvin saaresta pelastuneiden kertomuksiin.
Eräs albumin henkilöistä vertaa taistelua kuuluun Thermopylain solan taisteluun, jota pidetään historian urheimpana puolustustaisteluna – eikä turhaan. Kummassakin vihollisella oli valtaisa ylivoima. Spartalaisten suojana oli sola, suomalaisilla vain paljaat kalliot. Sotilasperinteessä taistelu on innoittanut Thermopylain laulun (sanat: Uuno Kailas, sävel: Heikki Klemetti.)
RANTASALMELAISTELIJOIDEN tragedia ei nouse esille, vaikka paikkakuntaan viitataankin. Lisäksi Rantasalmelaisia kirjoitetaan virheellisesti isolla kirjaimella.
Petäjäsaaren taistelukaan ei ole täynnä sankareita, pelkureitakin löytyy. Molemmilla on kuitenkin sama kohtalo.
Tiaisen tyyli on realistista, rujon karheaa, joka sopii miehiseen aiheeseen. Sanottavaa on paljon ja ruudut ovat pieniä. Albumi olisi toiminut isokokoisena paremmin, mutta toisaalta se antaa kuvan sekasortoisesta, jopa klaustrofobisesta tilanteesta. Kuva-alaa olisi voinut hiukan levittää suuremmaksi supistamalla marginaalia reunoista.
Tekstaus olisi piristänyt kerrontaa, jota tosin kompensoi aseäänien yhtämittainen kakofonia. Tarina imee mukaansa, jännitys tiivistyy hyökkäystä odotellessa – kunnes teräshelvetti repeää.
Petäjäsaaren taistelun eteneminen
Laatokan jäädyttyä tammikuun puolivälissä venäläisjoukot tekevät Maksiman-, Petäjä- ja Paimionsaaren sekä Vuoratsun saarille useita hyökkäyksiä massiivisella ylivoimalla, mutta suomalaisten puolustus pitää.
Viimein Puna-armeija jyrää haltuunsa saaret. Venäläisillä on 7 000 miestä, 111 tykkiä, 87 kranaatinheitintä ja 34 panssarivaunua. Puna-armeijan ilmavoimat tekevät 522 taistelulentoa ja pudottavat pommeja 90 tonnia. Petäjäsaaren strateginen merkitys korostuu.
Maaliskuun 5. päivän iltana Petäjäsaaren puolustajien päällikkö, luutnantti Suhonen esittää pataljoonan komentajalle, kenraali Hägglundille vetäytymistä, sillä jatkuvasta valvomisesta ja taistelusta väsyneet, kylmettyneet miehet eivät pysty saarta enää pitämään.
Siihen ei suostuta, vaan käsky kuuluu pitää Petäjäsaari viimeiseen mieheen.
Aamulla 6.3. kello 7 puna-armeija aloittaa parituntisen tykistökeskityksen Petäjäsaareen. Tykistökeskityksen jälkeen kymmenet pommikoneet kylvävät tuhoa, yli 30 hyökkäysvaunua kiertää saarta ja jalkaväki vyöryy panssarivaunujen suojaamina jään yli.
Suomalaispuolustajat joutuvat antamaan periksi hurjasti taistellen valtavan ylivoiman edessä metri metriltä.
Kello 12 pudotettu lentopommi irrottaa kalliosta ison kielekkeen, joka hautaa jyrkänteen alle sidontapaikalle suojautuneet parikymmentä miestä, ikuisesti. Kesällä 2013 paikka tunnustetaan hautarauha-alueeksi ja siunattiin muistolehdoksi.
Viimeinen laukaus Petäjäsaaresta kajahtaa noin klo 16.45.
Venäläiset surmaavat haavoittuneet, juhlivat, juovat ja polttavat kaatuneita ja upottavat avantoihin.
Taistelussa tuhoutuu Jalkaväkirykmentti 35:n 6. vahvennettu komppania, 118 miestä. Kaatuneista on Rantasalmelta 46, Nilsiästä 23. Vain kymmenkunta pelastuu. Tappioprosentti on 95.
Aamulla Päämaja tiedottaa tapahtumista: “Laatokan koillispuolella hyökkäsi vihollinen Pitkärannan saaristossa vallaten muutamia hallussamme olleita saaria.”
Talvisota päättyy vain viikko Petäjäsaaren taistelun jälkeen.
Petäjäsaaren taistelun päivää muistetaan Rantasalmella vuosittain 6.12 ja 6.3.
Teksti: Ari Tiippana