Valkoisia variksia ja helmikanoja

Havis Amanda oli aikanaan siveettömyyden huippu, kertoo kirjan toimittanut Maija Kauppinen. Kuva: Tarja Lappalainen

Suomalainen Naisliitto on julkaissut juhlataipaleensa kunniaksi Maija Kauppisen toimittaman 300-sivuisen teoksen Valkoisia variksia ja helmikanoja. Kuopiolainen kirjailija Minna Canth on ollut liiton kirvoittavana voimana ja toiminut sen esikuvana.
Naisliittolaisten toiminta, sen 110-vuotistaipaleensa aikana, on ollut yhteiskunnallisesti hyvin merkittävää. Onpa se herättänyt miehissäkin jopa niin syviä tunteita, että 1920-luvulla ylihärmäläiset miehet ovat odenneet, “ettei kukaan härmäläinen nuori mies enää viitsi katsoakaan naista, joka ei kuulu Naisliittoon puhumattakaan, että kosisi ketään muuta kuin Naisliiton tyttöä.”
Vekselillä alkuun

Suurta rahapussia, mistä ammentaa, ei Naisliitolla sen alkutaipaleilla juurikaan ollut. “Otetaan vekseli”, ehdotti sen puheenjohtaja Lucina Hagman 1910 keskushallituksen kokouksessa. Ehdotusta kannatettiin, ja niin neljä naista – Lucina Hagman, Tekla Hultin, Mathilda von Troil ja Alli Nissinen – päätti ottaa 600 markan vekselin. Kolme heistä oli koulunjohtajia, neljäs, Tekla Hultin, valtion virkamies ja kansanedustaja, joten vekselin saannin ja sen maksu kanssa ei liene ollut ongelmia.
Nimi valkoiset varikset juontuvat siitä, että teoksessa nimityksellä kutsutaan alansa ensimmäisiä naisia. Esimerkiksi Tekla Hultin oli ensimmäinen suomenkielinen filosofian tohtori ja Miina Sillanpää ensimmäinen ministeri.

– Helmikanoiksi taas kulttuuriradikaalit kutsuivat 1990-luvun alkuvuosina Helsingin kaupungin taidelaitosten johtavia naisia. Nimitys sopii mielestäni hyvin myös meile naisliittolaisille, joista moni on kulttuurin suurkuluttaja, kirjan toimittanut Maija Kauppinen mainitsee.

Kirjassa kurkistetaan asioihin, joista viralliset pöytäkirjat – elleivät aivan tyystin vaikene – varsin lyhyesti ja usein silotellustikin puhuvat.

Havis Amanda – siveettömyyden huippu

Kirjassa esitellään vaikuttajanaisia. Siinä on myös pieniä anekdootteja, koukkuja, jotka on poimittu Naisten Ääni -lehdistä, sanomalehdistä ja Naisliitonvuosikertomuksista. Jokaisen vuosikymmenen kohdalla kerrotaan järjestötoiminnan lisäksi laajemmin jokin sen aikauden tapahtuma.

– 1910-luvulla sanomalehdissä velloi siveellisyyskeskustelu, jonka laukaisi Kauppatorille pysytetty siveetön Havis Amanda, seuraavien vuosikymmenten kuumia aiheita olivat pasifismi, naisten oman puolueen naisten kokoomuksen saanti, avioliittolaki, jonka saaminen kesti yli 20 vuotta, Kauppinen luettelee.

Kauppinen kertoo myös, että liiton ensimmäinen pitkäaikainen puheenjohtaja, toisinaan ankarankin tiukka, Lucina Hagman ei voinut sietää Havis Amandaa silmissään, se oli hänen mielestään aivan liian siveetön ja vaati sen välitöntä poistamista.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kirjassa riittää paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja tapahtumia. Yksi niistä on Porin Naisliiton jaostoa kohdannut vallankaappausyritys, joka ei sinällään ole uutta muuallakaan.

”Ensin tuli padan kansi – sitten tarjottimia. Naisliiton kokous Porissa päättyi hurjaan hulinaan – poliisi rauhoitti”, otsikoi Helsingin Sanomat uutisen Suomalaisen Naisliiton Porin osaston kokouksesta syyskuussa 1954.
Kokous päättyi ”yleiseen meteliin, jossa tuolit, tarjottimet, roskalaatikot ja juomalasit lentelivät kiihtyneessä kokoushuoneessa. Kolme naista sai vammoja, ja heistä kahden oli turvauduttava jopa lääkäriapuun. Kuuma kahakka päättyi vasta, kun viileät viranomaiset saapuivat paikalle.

– Riidan osapuoliksi lehti mainitsi kaksi naisryhmää ja kohteeksi Naisliiton Porin osaston omistaman parin miljoonan markan arvoisen kiinteistön, jonka osaston valtaajat halusivat haltuunsa, Kauppinen taustoittaa.

Helsingin Sanomat ei ollut ainoa kokouksen uutisoija, sillä siitä kertoivat myös Uusi Suomi, Hufvudstadsbladet ja jopa Ruotsin uutislähetys.

Kaupungin oman lehden, Satakunnan Kansan, palstat täyttyivät vuosia ensin naisten kahinoista, sitten käräjöinnistä. Niillä herkuttelivat myös pilapiirtäjät ja pakinoitsijat, joista ahkerimpana nimimerkki Olli. Nämäkin jännittävät tapahtumat ja kuinka Porin osaston sitten oikein kävi on luettavissa kirjan sivuilta.

Maineikas toimittajakaarti

Kirja pääosissa ovat naiset: sytyttäjät ja soihdunkantajat, kasvattajat, esteiden ylittäjät ja ideoijat, puurtajat ja purnaavatkin. Heidän henkilötarinansa kertovat radikalismista ja rohkeudesta, jolla naisasiaa on yli sata vuotta Suomessa – ja vähän maailmallakin edistetty.

Urakan valmiiksi saattamiseen Maija Kauppinen sai avukseen Aamulehden poliittisen toimittajan Kirsti Pohjosen sekä Naisliiton Helsingin yhdistyksen jäsenet Maijaliisa Kaistila ja Vappu Isosomppi Hakkarainen sekä myös laajan kirjoittakaartin, joka koostuu naisliittolaisista. Kirja on ehdottomasti lukemisen ja tutustumisen arvoinen. Teksti on myös sujuvaa ja kirjan teemat etenevät johdonmukaisesti. Kaikesta ilmenee, että se on huolellisesti ja ammattitaidolla koottu. Kirja istuu naisten lisäksi hyvin myös miesten kirjahyllyyn.

Maija Kauppisesta (vaikka kuvan alle, tai muualle, saa lyhentää)

Kirjailija ja toimittaja Maija Kauppinen on merkittävä vaikuttaja suomalaisessa naisjärjestökentässä. Työstään hänet on palkittu Valkoisen Ruusun ritarimerkillä. Työelämässä hän oli yli 30 vuotta toimituspäällikkönä Pirkka-lehdessä. Hän on toiminut myös Suomalaisen Naisliiton jäsenlehden Minnan päätoimittajana. Hän on niin ikään kirjoittanut useita kirjoja.