Eläinurheiluilla ja -kamppailuilla on tuhansien vuosien mittainen historia. Eläinurheilujen areenoilla esiintyy yhtä lailla huippuunsa valmennettuja suorittajia kuin lemmikkejäkin. Urheilukulttuurien eriytymisen myötä kehitellään jatkuvasti uusia eläinten kilpailumuotoja, ja suuria tunteita herättävien eläinkisojen ympärillä liikkuu myös valtavia rahasummia.
-Lajivalikoima on todella mittava ja yllätyksellinen. Kuitenkaan eläinurheiluista ei ole kirjoitettu suomenkielistä yleisesitystä. Tätä puutetta lähdin kirjallani korjaamaan, sanoo kirjan tekijä Hannu Itkonen.
Ajankohtainen eläinpuhe koskee myös eläinurheilujen tapahtumia.
-Lisääntynyt tieto on virittänyt vilkasta keskustelua eläinten asemasta ja ihmisten vastuista. Kirjassani nostan esiin myös eläinurheilun epäkohtia eli kyse on myös eettisistä pohdinnoista. Suhteemme toislajisiin on entistäkin ajankohtaisempi ilmastonmuutoksen ja lajikadon oloissa.
Teoksessa eläinurheilut näyttäytyvät niin ikiaikaisina paikalliskulttuureissa käytävinä kamppailuina kuin kansainvälisinä megaluokan viihdespektaakkeleina. Kirjan teksteissä jäljitetään eläinurheilujen ja -kamppailujen muotoja ja muutoksia kamelijuoksuista ja haukkametsästyksestä raveihin ja kissa-agilityyn sekä ennakoidaan tulevaisuutta – kritiikkiäkään kaihtamatta.
-Kulttuurihistoriallisena esityksenä kirja valaisee ihmisen ja eläimen vuosituhansien mittaista suhdetta sekä eläinurheilujen lukuisia muotoja. Eläinurheilujen järjestäjilläkin on oma vastuunsa siitä, miten kanssakulkijoitamme kohdellaan. Yhteiskuntatutkijan silmin katsottuna ihmisten ja eläinten urheiluissa on runsaasti samankaltaisuuksia ja siten myös ongelmia, joihin olisi syytä puuttua.
Hannu Itkonen: Eläimet urheilijoina ja kamppailijoina
223 s., Vastapaino 2023