Tällainenko on ihminen – sata vuotta Primo Levin syntymästä

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta kirjailija Primo Levin syntymästä. Primo Levi tuli tunnetuksi dokumentoidessaan toisen maailmansodan aikaisia kokemuksiaan keskitysleirillä kirjassa Tällainenko on ihminen (Gummerus). Levi oli 24-vuotias, kun hänet vietiin Auschwitzin keskitysleiriin. Hän oli yksi kahdestakymmenestä italian-juutalaisesta, jotka selvisivät hengissä.

Kirjassa Tällainenko on ihminen Primo Levi kutsuu lukijan elämään kanssaan keskitysleirin kokemukset, jotka ylittävät ihmisen käsityskyvyn. Rauhallisesti ja kiihkoilematta hän kertoo sen, minkä näkee. Käsittämättömän julmuuden keskeltä kohoaa voimakas inhimillisyyden puolustuspuhe, joka on ajankohtaisempi kuin koskaan. Mitä me olemme toinen toisillemme, mitä tarkoittaa olla ihminen? Tällaisiako me olemme?

”Ajatuksissamme, hetkeksi kaukana raakalaisuudesta ja lyönneistä, voimme sulkeutua omaan itseemme, ja silloin meille käy selväksi, ettemme palaa täältä. Olemme matkustaneet tänne sinetöidyissä vaunuissa, olemme nähneet naisemme ja lapsemme lähtevän matkalle olemattomuuteen, orjina olemme marssineet sata kertaa eteenpäin ja takaisin mykkinä väsymyksestä, uupuneina sielussamme kuin olisimme joutuneet nimettömään kuolemaan. Emme palaa. Kukaan ei ole lähtevä, ei kukaan joka voisi kuljettaa maailmalle omassa lihassaan pahan tiedon siitä, mitä Auschwitzissa ihminen on tehnyt ihmistä vastaan.”

Primo Levi
Kirjailija Primo Levin (1919–1987) syntymästä on kulunut sata vuotta 31.7.2019. Hänen tunnetuin teoksensa Tällainenko on ihminen on yksi vaikuttavimmista dokumenteista, joita toisesta maailmansodasta on kirjoitettu.

Primo Levi, Tällainenko on ihminen
alkuteos Se questo è un uomo
suomentanut Tapio Hiisivaara
196 sivua