Aho & Soldan: Suomi 1950-luvun väreissä (Gummerus) on nostalginen kuvateos sodanjälkeisestä Suomesta. Claire ja Heikki Ahon ennen näkemättömätt värivalokuvat kertovat optimistisesta jälleenrakennuksesta, maamme kaupungistumisesta ja avautumisesta maailmalle sekä nuorisokulttuurin noususta. Tekstin on kirjoittanut kuvien innoittamana professori Henrik Meinander; teoksen esipuheen on laatinut presidentti Tarja Halonen. Kirjan tekstit ovat suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.
Aho & Soldan oli kirjailija Juhani Ahon poikien Heikki Ahon ja Björn Soldanin yritys. Valokuvaaja Claire Aho (1925–2015) pääsi 1930-luvulla Heikki-isänsä mukaan kuvausmatkoille ympäri Suomea. Aikuisena 1950-luvulla hän teki saman matkan uudelleen. Ahojen tuoreista ja elävistä valokuvista huokuu tunne, että paremmat ajat olivat ovella.
Vaikka Suomi nykyaikaistui 1950-luvulla kiihtyvää vauhtia, on nyt jo romanttisena pitämämme maaseutu vahvasti läsnä Claire Ahon kuvissa. Teollistuminen, työelämän murros, suurten ikäluokkien kansoittamat leikkikentät kaupungeissa ja yksityisautoilun vähittäinen yleistymisen saavat kirjan kuvissa rinnalleen vanhaa maatalouskulttuuria punaisine mökkeineen, ruiskuhilaineen ja lypsyjakkaralla istuvine emäntineen.
Matka etelästä pohjoiseen
Kuvissa matkataan läpi Suomen Helsingistä Rovaniemelle ja Turusta Kolille. Kirja esittelee dokumentaaristen kuvien lisäksi Claire Ahon ottamia mainoskuvia, joissa näkyy niin amerikkalaisen populaarikulttuurin rantautuminen Suomeen kuin 1950-luvun italialaisen design-klassikon Vespa-skootterin ilmestyminen katukuvaan.
“Claire Ahon elävälle valokuvataiteelle on ominaista hienovireinen värisävyjen taju ja kyky tavoittaa ajan henki, ja siksi hänen kuvistaan avautuu aivan uudenlainen, totuttua eloisampi näkökulma 1950-luvun Suomeen. Se koskettaa kaikkia niitä, jotka ovat itse kokeneet tuon ajan mutta eivät ole joko ehtineet tai kyenneet huomaamaan sen kestävää kauneutta ja lupauksia tulevaisuudesta. Kuvat puhuttelevat myös meitä kaikkia muita, joita kiinnostaa tietää, miltä tuntui elää aikakaudella, jolla nykyaikainen Suomi sai muotonsa”, Henrik Meinander kirjoittaa.
Henrik Meinander, Heikki Aho & Claire Aho: Suomi 1950-luvun väreissä,
168 s.