Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön joka toinen vuosi jakama sotahistorian palkinto on myönnetty tänä vuonna FT Elina Virtaselle ja FT Mikko Karjalaiselle. He jakavat 10.000 euron palkinnon. Palkinto myönnettiin nyt kahdeksannen kerran.
Filosofian tohtori Elina Virtasen tutkimus Ruth Munckista (Schwester, lotta ja maanpetturi, Sigillum 2018) on Turun yliopistossa hyväksytty kulttuurihistorian väitöskirja. Lopputulos on joka suhteessa erinomainen, niin kysymyksenasettelu, lähdekritiikki kuin kieliasukin ansaitsevat kiitoksen. Tutkimus edustaa uudenlaista tapaa lähestyä sotahistoriaa, siinä kehitystä tarkastellaan yhden henkilön muistelmien, muistikuvien ja omien tulkintojen kautta. Tällainen lähestymistapa vaatii tutkijalta paitsi tiukkaa lähdekritiikkiä myös riittävää eläytymistä kohdehenkilön elämään ja siinä vaikuttaviin voimiin.
Ylhäisaateliin (Muck af Fulkila) kuulunut vapaaherratar Ruth Munck eli aikana, jolloin suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui isoja muutoksia: Suomi itsenäistyi, kävi läpi sisällissodan, talvisodan ja jatkosodan sekä sotien jälkeen koki aatteellisen murroksen. Munckin henkilökohtainen elämäntarina kietoutui näihin tapahtumiin varsin kiehtovalla tavalla.
Virtasen väitöskirja tarkastelee jääkäriliikettä, suomalaisten SS-miesten toimintaa ja ennen muuta naisten osuutta maanpuolustuksessa ja sodankäynnissä. Tutkija suhtautuu kohteeseensa hienovaraisesti ja maltillisesti. Kuten Virtanen toteaa, Ruth Munckia ja hänen kaltaisiaan vahvasti valkoisiin arvoihin sitoutuneita suomalaisia – olivatpa nämä miehiä tai naisia – on ajankohdasta riippuen sekä ihannoitu että kritisoitu. Tässä teoksessa yksilö asettuu oman aikansa muodostamiin kehyksiin – kuten aidon historiantutkimuksen tuleekin. Näin väitöskirja muodostaa punnitun puheenvuoron moneen keskusteluun. Valaistusta saavat ainakin Suomen ja Saksan sotienväliset ja jatkosodan aikaiset suhteet, sotienvälisen oikeiston tutkimus sekä suomalainen mielipideilmasto ja historiakulttuuri 1920-luvulta 1970-luvulle. Kustantaja, turkulainen Sigillum, on luonut väitöskirjalle tyylikkään ulkoasun.
Mannerheimin päämaja
Filosofian tohtori Mikko Karjalainen palkitaan kirjasta Mannerheimin päämaja, sodanajan johtoesikunta 1918–1944 (Otava 2019). Hän toimii sotahistorian apulaisprofessorina Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hänen erikoisalanaan on Suomen sotien historia.
Mannerheimista ja sodistamme on julkaistu satoja kirjoja. Päämajan toimintaakin niissä on käsitelty, mutta nyt ensi kertaa Päämaja on nostettu tutkimuksen keskiöön.
Päämajan historia alkaa Suomen vapaussodasta. Armeijan johtoesikunnaksi muodostettiin Päämaja. Alkuvaiheessa Päämaja sijoittui junaan, jolla sitten liikuttiin tarpeen mukaan. Vapaussodan loppuvaiheessa Päämaja sijoittui Mikkeliin. Voidaan hyvällä syyllä puhuakin Mannerheimin Päämajasta, koska se oli Mannerheimin luomus ja sen johtamista leimasivat Mannerheimin kokemus, määrätietoisuus ja karisma. Karjalainen selvittää yksityiskohtaisesti Päämajan kulloisenkin organisaation ja henkilöstörakenteen aina vapaussodasta jatkosodan loppuun. Kirjasta selviää myös hyvin henkilösuhteet sekä henkilöiden taustat ja niiden vaikutukset Päämajan sisäiseen toimintaan.
Sotatoimien suunnitteluun ja johtamiseen osallistuivat muutkin Päämajan ylimpään johtoon kuuluneet, mutta sotilaspoliittisia kannanottoja sai esittää vain Mannerheim itse. Suurin osa Päämajan tehtävistä toteutettiin osasto- ja toimistotasolla laadittujen työjärjestysten ja organisaation mukaisesti. Lähempänä Mannerheimin asemaa olleet tehtävät määritteli marsalkka enemmän tai vähemmän itse.
Ylimmän johdon osittain ristiriitaiset kemiat
Karjalainen tuo selvästi esille Päämajan ylimmän johdon osittain ristiriitaisat henkilökemiat. Mannerheimin välillä hyvinkin horjuva terveys pitkine sairaslomineen tuodaan esille. Mannerheimin terveydentilanne ei ollut Päämajassa kaikkien tiedossa, etenkään toimisto- ja osastotasolla. Mikäli Mannerheim olisi menettänyt toimintakykynsä, niin Karjalaisen arvion mukaan toiminta tuolla tasolla olisi jatkunut normaalina esikuntatyöskentelynä.
Vapaussodan alussa perustetun Päämajan kehittämistä ja työjärjestysten muokkaamista jatkettiin rauhan vuosina. Päämajan voidaankin katsoa olleen hyvinkin toimintavalmis talvisodan syttyessä ja se toimi pääsääntöisesti hyvin jatkosodankin aikana. Esitetyistä ristiriidoista, Mannerheimin korkeasta iästä, sairauksista, ye-koulutuksen puutteesta, välillä jopa itsepäisyydestä, kiukunpuskista tai turhastakin pikkutarkkuudesta huolimatta, Päämaja selvisi tehtävässään ja johti Mannerheimin apuna rintamajoukot torjuntavoittoon, joka takasi Suomelle vapauden ja itsenäisyyden. Kokonaisuudessaan Karjalaisen teos on helppolukuinen ja analyyseissaan selkeä.
Päätöksen palkittavasta työstä teki säätiön hallitus. Päätöstä valmisteli erillinen valintatoimikunta, johon kuuluvat säätiön hallituksen edustajina Pekka Kouri (valintatoimikunnan puheenjohtaja), Juha-Pekka Liikola ja Vera von Fersen sekä kaksi asiantuntijajäsentä. Tällä kertaa palkittava teos valittiin vuosina 2018 – 2020 valmistuneista sotahistorian töistä.
Seuraavan kerran sotahistorian palkinto jaetaan vuonna 2022.
Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön sotahistorian palkinnon sai vuonna 2006 FT Lasse Laaksonen, vuonna 2008 ST Pentti Airio, vuonna 2010 VTT Harri Korpisaari, vuonna 2014 FT Pasi Tuunainen ja vuonna 2016 ST Marko Palokangas ja vuonna 2018 FT Touko Perko. Vuonna 2012 palkinto myönnettiin elämäntyöpalkintona professori Ohto Manniselle.
***
Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö on vuonna 1973 perustettu säätiö, jonka tärkein tehtävä on Suomen Marsalkka Mannerheimin muiston vaaliminen. Lisäksi säätiö tukee taloudellisesti Suomen sotia koskevan sotahistorian tutkimustyötä sekä suomalaisten upseerien koulutusta. Säätiön puheenjohtajana toimii kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola.