Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaan teos Punaupseerien nousu ja tuho (559 s., Otava, 2018) kertoo vähän käsitellystä aiheesta. Punaisten tappio valkoisille Suomen sisällissodassa 1918 merkitsi alkua suomalaisten punaupseeriston synnylle Neuvostoliitossa. Maa koulutti 1920- ja 1930-luvulla entisistä punakaartilaisista punaupseereja, joiden piti varmistaa vallankumouksellisen sodan voittokulku Suomessa. Heitä koulutettiin yli 1600.
Koulutettujen joukossa oli sekä jo Neuvostoliittoon paenneita kaartilaisia että suoraan Suomesta värvättyjä. Värvättyjä oli kaikkiaan noin kolmasosa, ja innokkaana värvärinä toimi Suomen kommunistinen puolue, SKP, Pietarissa, tietokirjailija Markku Salomaa kertoo.
Sotakoulu
Neuvostoliiton tarve omalle suomalaiselle upseeristolle oli kova. Salomaan mukaan suomalaisia punakaartilaisia pakeni sisällissodan jälkimainingeissa Venäjälle 10 000 – 22 000. Tarkkoja lukuja on mahdoton saada selville
Heidät värvättiin saman tien puna-armeijan suomalaisiin rykmentteihin. Näihin tarvittiin kipeästi suomalaisia upseereita, koska kaartilaiset eivät osanneet venäjää. Koulun johtajaksi määrätiin Aleksander Inno ja komissaariksi Eino Rahja, joka oli toiminut Lenininkin henkivartijana.
Eino Rahjasta tuli mainitun sotakoulun yksi tärkeimmistä organisaattoreista. Suomalaiset punaupseerit tunnettiin hyvin kurinalaisina, pelottomina ja ammattitaitoisina sotilaina.
Punaupseereiksi kouluttaminen tapahtui ripeässä tahdissa. Ensimmäiset suomalaiset valmistuivat vain neljässä kuukaudessa. Koulun nimi muuttui useita kertoja, mutta parhaiten se tunnetaan Kansainvälisenä sotakouluna. Opetuksen apuna käytettiin tulkkeja.
Punakaartilaiset olivat katkeria sisällissodassa kärsimästään tappiosta. Heidän kaksi tunnustaan yli muiden oli puolustaa Neuvostoliittoa sekä palata Suomeen jatkamaan vallankumoustaistelua ja nostaa lopulta Neuvosto-Suomen lippu salkoihimme liehumaan.
Tarton rauhansopimus
Kun Tarton rauhansopimuksen myötä 14.10.1920 punakaartilaisille ja upseeristolle avautui ovet palata takaisin Suomeen, osa punakaartilaisista luopui unelmastaan ja palasi kotimaahansa.
Paluumuuttajista syytteeseen joutuivat ainoastaan ne, jotka olivat tehneet murhia, ja hehän luonnollisesti eivät palanneet tietäessään tämän. Muutenkin suuri osa kaartilaisista jäi Neuvostoliittoon.
Salomaan mukaan tämä oli suuri virhe, sillä kaikkien kynnelle kykenevien olisi pitänyt käyttää tilaisuutta hyväkseen, pakata tavaransa ja lähteä maasta. Olot olivat tuolloin kuitenkin vielä rauhalliset, eikä mikään enteillyt tulevaa.
Josif Stalin oli vuonna 1917 myöntämässä Suomelle itsenäisyyttä, mutta 1930-luvulla hänen kelkkansa kääntyi täysin. Hän aloitti puhdistukset, joiden tarkoituksena oli luoda yksi valtio ja yksi kansa, johon muiden kansallisuuksien edustajat eivät sopineet, Salomaa kertoo.
Oppia Neuvostoliiton järjestelmästä kävivät hakemassa itse Adolf Hitlerin käskyläiset Gestaposta. He kävivät tutustumassa myös vankileireihin ja loivat Saksaan neuvostomallin mukaisia järjestelmiä tuolloin, kun Hitler ja Stalin olivat vielä hyvää pataa keskenään.
Puhdistusten jälki oli karmeaa. Pietarissa tiedettiin tasan tarkkaan talvella 1937-1938 koska Bolshoi Domissa teurastukset olivat käynnissä, kun Nevan jää värjäytyi teloitettavien verestä punaiseksi, Salomaa toteaa.
Ampumisen jälkeen kuolleet laskettiin kuilua pitkin kellariin, jossa heidät kasattiin kuorma-autojen lavalle ja vietiin Levashovon joukkohautoihin.
Miljoonia kuolonuhreja
1930-luvun loppua kohti mentäessä alkoi ennennäkemätön etnisten puhdistusten ja vainojen aika, jolloin Stalin tuhosi miljoonia kansalaisia. Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 680 000 – 720 000 välillä ja vankileireille suljettujen määristä 7-12 miljoonan välillä. Suomalaisia vangittiin 20 000 – 30 000 ja heistä teloitettiin 11 400 – 15 300. Vangituista 400 000 – 600 000 kuoli vankeudessa. Tarkkoja lukuja on vaikea saada, koska likikään kaikkia murhattuja ei kirjattu mihinkään. He vain katosivat jonnekin.
Lisäksi puhdistuksissa näännytettiin lukematon määrä ihmisiä nälkään. Heidän asiakirjoihinsa kirjattiin: kuoli kolmannen asteen ravitsemushäiriöön. Ammuttujen kohdalle saatettiin kirjata: kuoli sydänpysähdykseen, Salomaa kertoo.
Puhdistukset koskivat myös suomalaisia punakaartilaisia ja puna-armeijalaisia. Heistä ei jäänyt juuri ketään henkiin, sillä yllättäen he olivatkin kansanvihollisia ja kätyreitä, jotka vakoilivat Suomen hyväksi. Poliittinen tilanne kääntyi jo vuonna 1933 kohti joukkotuhoa, joka kulminoitui vuosina 1937–1938.
Kaikki käännettiin ylösalaisin ja suomalaisia vastaan. Otto Ville Kuusinenkin odotteli mustan variksen eli mustan Popedan ilmestymistä pihalleen, kuten pidättäjien autoja kutsuttiin. Jännitykseltään Kuusinen ei saanut nukuttua. Jostakin syystä Stalin ei kuitenkaan teloituttanut häntä. Puhdistuksilta säästyivät myös punaupseerit, jotka olivat Espanjan sisällissodassa, Salomaa kertoo.
Henkilökohtaisia elämänkohtaloita
Kirjansa loppusivuilla sotahistorioitsija Salomaa nostaa esiin useiden suomalaisten punaupseerien kohtalon, muiden muassa Akseli Edvard Anttilan sekä Juho, Sulo ja Toivo Antikaisen.
Helsingissä 28.6.1898 syntynyt Toivo Antikainen oli ehkä yksi kuuluisimmista punaupseereista, joka toimi alun perin verhoilijana ja Sörnäisten sos.dem. -nuorten sodanvastustajissa Helsingissä. Kapinan aikaan vuonna 1918 hän ei ollut punakaartissa ja pääsi vetäytymään punaisten mukana Viipuriin ja pakeni saarretusta Viipurista Pietariin yöllä 25.4.1918.
Pietarissa Toivo liittyi Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, SKP:hen, ja osallistui upseerina useisiin aseellisiin taisteluihin. Lopulta hän eteni aina turvallisuuspalvelun vanhemmaksi majuriksi ja SKP:n elimiin viralliseksi valvojaksi.
Antikainen tuli pidätetyksi Suomessa maatalousteknikko Yrjö Leinon tilalta Kirkkonummelta 6.11.1934, kun hän oli salaa järjestämässä uudelleen maanalaista SKP:n sotilasorganisaatiota. Kuka hänet ilmiantoi, Leinoko itse, sitä ei tiedetä, koska asiapapereita tapahtuneesta on kadonnut, Salomaa toteaa.
Toivo Antikainen sai ankarat tuomiot, mutta mitään hän ei katunut. Päinvastoin, hän uhitteli vanginvartijoitaan hirttotuomioilla, ”kunhan puna-armeija tulee”.
Antikaisen veljet Sulo ja Johan ammuttiin Stalinin puhdistuksissa. Vaasan vankilassa olo pelasti Toivon varmalta kuolemantuomiolta Neuvostoliitossa, jonne hänet luovutettiin armahduksen jälkeen 3.5.1940. Antikainen menehtyi lento-onnettomuudessa ollessaan palaamassa Moskovaan 4.10.1941.
Tuleeko olla varuillaan?
Kirjassaan tietokirjailija Salomaa tarttuu tärkeään ja mielenkiintoiseen aiheeseen, joka on ehkä historian saatossa jäänyt hieman syrjään. Se herättää myös ajatuksia, siitä, olisiko Neuvostoliitto vallannut Suomen ja kuinka meidän olisi käynyt. Olisimmeko mekin joutuneet Josif Stalinin puhdistusten kohteeksi?
Kirjan taustalla on Salomaan vuosia kestänyt tutkimustyö ja hänen väitöskirjansa. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja sisältää paljon mielenkiintoista luettavaa. Samalla kirjan sivut osoittavat, että meillä on arvaamaton jättiläinen kyljessämme, jota tulee pitää silmällä. Salomaan mukaan Suomen ovet Natoon tulisi pitää koko ajan auki ja olisi myös pidettävä huoli, etteivät mitkään poliittiset kiemurat saa niitä sulkea.
Tarja Lappalainen