Petäjäsaari – kun helvetti jäätyi

Helvetti jäätyi. Uutuuskirja.

Petäjäsaaren taistelu 6.3.1940 on kaiverrettu sydänverellä rantasalmelaisten
ja nilsiäläisten sydämiin.

Talvi 1940. Oli sydänyö ja taivaan peitti paksu pilvimatto. Venäläinen Alexander Zagreb
näki edessään taivaltavasta hevosesta, joka oli sidottu köydellä edellä kulkevaan rekeen,
hädin tuskin hämärän hahmon. Hän puristi rystyset valkoisina ohjaksia, osin kireästä
pakkasesta, osin jännityksestä.
Eikä hevosmieheksi vasta edellisenä päivänä komennetun Zagrebin pelko ollut turhaa.
Hänen taistelunsa päättyisi ennen kuin ehtisi kunnolla edes alkaa.

Laatokka oli jäätynyt tammikuun 1940 puolivälissä ja suomalaisjoukot miehittivät Kitilän
suurmotin etelä-kaakkoispuolella Maksiman-, Petäjä- ja Paimionsaaren: sekä Vuoratsun.
Vihollisen huollon pääreitti kulki Maksimansaaren ja Laatokan rannan välistä. Suomalaiset
olivat muodostaneet taistelupartioita ja eteentyönnettyjä pesäkkeitä jäälle, tekivät railoja ja
miinoittivat öisin huoltoreittiä. Kitilän motin huoltamista ei kuitenkaan täysin onnistuttu
estämään.
Öisestä huoltotiestä muodostuu venäläisille kolonnille pimeä helvetti, jäinen ja hyinen
kuolemantie. Eräänä yönä tuhotaan kolonna, 450 miehen ja 400 hevosen kolonna.

Tässä lähtökohdat Kristian Kososen toiselle sotaromaanille Petäjäsaaren jäinen helvetti.
Se ilmestyi äänikirjana jo 2018, mutta on jälleen ajankohtainen, sillä 6.3.1940 on
Petäjäsaaren taistelun muistopäivä.
Petäjäsaaren taistelu on Suomen sotahistoriassa armoton, traaginen ja ainulaatuinen.
Taistelussa tuhoutui Jalkaväkirykmentti 35:n 150-miehinen komppania. Tappioprosentti oli
95. Kuolema niitti etenkin Rantasalmen pitäjää, jossa kirkkomaahan haudattiin 46
sankarivainajaa. Sodissamme kaatuneiden määrä oli yhden päivän taistelussa suurin
pitäjäkohtainen määrä. Petäjäsaaressa kaatui myös 23 nilsiäläistä taistelijaa tuon päivän
aikana.
Viimeinen laukaus Petäjäsaaresta kajahti noin klo 17. Pimeyden turvin muutama mies
onnistui vetäytymään turvaan. Saarelle jäi 118 vainajaa.
Urhoollinen taistelu valtavaa ylivoimaa vastaan tulimeressä oli päättynyt.
Venäläiset surmasivat haavoittuneet, juhlivat, joivat, musisoivat, polttivat kaatuneita ja
upottivat avantoihin.

Kirjan vetävän ja hyisen alun jälkeen venäläisen hevosmiehen perspektiivistä siirrytään
suomalaisten näkökulmaan, jossa se pysyykin loppuun asti.

Romaanin taustalla ovat historialliset tositapahtumat, sekä muutamat päiväkirjadokumentit.
Kirjan keskeisimmiksi hahmoiksi nousee vänrikki Saarikoski. Hänen asteittaista
luhistumista taistelujen edetessä ja epätoivoisen tilanteen valjetessa valotetaan
kaikkitietävän kertojan ja taistelutovereiden näkökulmasta.
Toinen keskeinen henkilö edellisen esimies, luutnantti Soininen, jonka johtamana vihollisen
raivokkaat hyökkäykset torjutaan kerta toisena perään.
Kirjan henkilöt poistuvat veriseltä taistelunäyttämöltä yksi toisensa perään, sillä
perääntymiskäskyä ei saada. Pataljoonan komentajan käsky näet on: Viimeiseen
mieheen.

Kosonen välittää realistisesti taistelujen raakuuden ja pommitusten ja tykistökeskityksen
totaalisen tuhovoiman. Samalla kerronta tiivistyy ja hahmot alkavat elää kuuntelijan
mielessä, olkoonkin, että henkilömäärästä johtuen ne usein jäävät hahmotelmiksi.
Kosonen onnistuu kuitenkin tärkeimmässä, saada kuuntelija välittämään ihmisistä ja
heidän vääjäämättömästä kohtalostaan.
Thermopylain solan taistelu spartalaisen kuningas Leonidaksen johdolla ylivoimaista
vihollista vastaan oli saanut suomalaisen vastineen vain puoli kilometriä leveästä ja
puolitoista kilometriä pitkästä Petäjäsaaresta.
Vain viikko Petäjäsaaren taistelun jälkeen Talvisota oli päättynyt.

Kristian Kosonen: Petäjäsaaren jäinen helvetti
Äänikirja, Kustantamo: Bazar
Kesto: 8h 45min
Lukija: Aku Laitinen
Julkaistu: 4.9.2018