Jouko Turkka (1942–2016) oli pitkään Suomen vihatuin mies, mutta vihaajista useimmat eivät nähneet yhtäkään hänen johtamaansa esitystä. Pelkkä pistävä katse ja tahallisen provosoivat mielipiteet riittivät. Turkka oli teatteriohjaajana aikanaan visionäärinen, mutta jälkimainetta leimaa hänen aikansa Teatterikorkeakoulun professorina.
Tietokirjailija Kai Häggman avaa aiemmin tuntemattomia puolia Jouko Turkan elämästä. Samalla hän kuvaa suomalaisen kulttuurielämän värikkäitä ja myrskyisiä vuosikymmeniä. Kirja ilmestyy elokuussa 2025.
Jouko Turkka oli isoveljensä mukaan jo koulupoikana niin pahansisuinen, ettei tämän kanssa voinut keskustella. Kouluun hän kulki tien vierellä, ei koskaan tiellä kuten muut. Uransa aikana Turkka ei halunnut miellyttää sen paremmin kollegoita kuin teatteriyleisöä.
Turkalla oli myös toinen puoli. Teatterikoulussa monet oppilaat palvoivat opettajaansa ja samaan aikaan teatterikriitikot ylistivät Turkan ohjauksia. Hän jätti pysyvän jäljen suomalaiseen teatterikenttään niin hyvässä kuin pahassa.
-Kai Häggmanin kyky kehystää Jouko Turkan elämä ja teot ympäröivällä maailmalla, aikakaudella ja sen tunnelmilla on kertovaa tietokirjallisuutta parhaimmillaan. Kirjasta piirtyy esiin kipeä inhimillisyys. Jouko Turkka oli poikkeusyksilö — hyvässä ja pahassa. Lajinsa viimeinen, Tammen tietokirjallisuuden kustantaja Kati Lampela sanoo.
Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman on kirjoittanut 2000-luvulla seitsemän jykevää kirjaa suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja kulttuuri-instituutioista, muun muassa Päänäyttämöllä: Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta (2022). Tämän lisäksi hän on tutkinut mm. perhehistoriaa, metsäteollisuutta ja suomalaista arkea. Hän toimi pitkään myös WSOY:n Kirjallisuussäätiön hallituksen puheenjohtajana.
Kirjan kustantaja Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä.