Suomen ilmavoimien varhaisvuodet 1918-1923
Dosentti, tietokirjailija Mikko Uolan uutuusteos Kotkanpojan lentoonlähtö Suomen ilmavoimien varhaisvuodet 1918-1923 (Koala, s. 368)) on oiva lisä valottamaan Suomen ilmavoimien 100-vuotista taivalta. Teoksessaan Uola kertoo kuinka kaikki oikein lähti liikkeelle ja tarinoista ihmisistä lentokoneen ”puikoissa” ja takana.
Yksi niistä kertoo, kuinka Suomen ilmailuvoimien historia lähti liikkeelle itse asiassa Suomen armeijan ylipäällikkö Gusfaf Mannerheimista. Hän kun oli toimiessa Venäjän rintamalla joutunut tekemisiin lentokoneiden kanssa. Valpas Mannerheim tajusi heti, että lentokone on tulevaisuuden ase ja ryhtyi toimeen.
– Hän lähetti puhelinsanoman Ruotsiin, jossa hän pyysi, että lähettäkää flygare med apparater eli lentäjiä ja aparaatteja. Aparaatilla hän nimenomaisesti tarkoitti lentokonetta. Tämä sanoma oli lähetetty helmikuun alussa 1918 Vaasan kautta Tukholmaan, Mikko Uola kertoo.
– Ensimmäisen lentokoneen Suomi saikin sitten tutkimusmatkailijana ja Suomen ystävänä tunnetulta kreivi Eric von Rosenilta, joka päätti lahjoittaa lentokoneen Suomen armeijalle. Tästä lentokone on virallisesti Suomen ilmavoimien kone numero yksi, Uola kertoo.
Ruotsalaiselta tyyppimerkinnältään Thulin D oleva kone oli yksitaso, jossa siivet olivat koneen rungon yläpuolella, jotta tähystysnäkyvyys olisi mahdollisimman hyvä. Lahjoituksellaan von Rosen halusi tukea Suomea selviytymään vapaussodan tiimellyksessä.
Ruotsalainen luutnantti Nils Kindberg ohjasi koneen Suomeen ja se laskeutui meren jäälle Vaasaan 6.3.2018 kreivi von Rosen kyydissään.
– Kreivi halusi näin osoittaa luottavansa koneeseen ja samalla olla itse luovuttamassa konetta. Mukana oli rautaisannos eväitä pakkolaskun varalta, voita, leipää, suklaata ja konjakkia, Uola kertoo.
Juuri tästä päivämäärästä tulikin Suomen ilmavoimien vuosipäivä a tänä vuonna lennosta on kulunut sata vuotta.
Hakaristi tunnuksena
Kreivi von Rosenin lahjoittamann koneen tasoja koristi hakaristi, jota Rosen käytti onnenmerkkinään, tosin lähinnä vihreitä hakaristejä, lahjoituskoneen hakaristit maalattiin sinisiksi. Näin ilmeisesti siksi, että sinisen värin katsottiin sopivan lentokoneeseen parhaiten.
– Näin yhteisesti sovituilla merkeillä, hakaristeillä, tahdottiin tehdä selväksi suomalaisille vastaanottajille, että lentäjät olivat tulossa ystävinä. Toisin sanoen ainakin joillekin oli Vaasassa etukäteen ilmoitettu koneen saapumisesta ja siihen maalatuista tunnuksista.
Hagert teki hakaristisymbolin pohjalta ehdotuksen Suomen ilmavoimien tunnukseksi, joka oli symmetrinen hakaristi. Sen hän piiri ruutupaperille puuvärikynillä.
– Hygerthin piirros oli sellainen alakoululaisen tasoa, Hyrgerth oli itse siihen hyvin tyytyväinen. Sitten hän osoitti tämän ruutupaperiluonnoksen Suomen tasavallan joukkojen ylipäällikkö Mannerheimille, Mikko Uola kertoo.
Mukana seuranneessa kirjeessä Hygerth esitti, että hänen tunnuksensa hyväksyttäisiin tasavallan lentokoneitten tunnukseksi muistaen myös mainita, että hakaristi oli peräisin von Rosenin lahjoittamasta lentokoneesta. Mannerheim puolestaan kirjoitti piirroksen yläkulmaan, että ”Hyväksyn, Mannerheim”.
– Näin hakarististä tuli ilmavoimiemme tunnus aina vuoteen 1945 saakka, jolloin siitä jouduttiin luopumaan, kun Neuvostoliiton valvontakomissio vaati, että hakaristi on poistettava ja vaihdettiinkin nykyiseen valko-sini-valkoiseen kansallisuustunnukseen, Uola toteaa.
Suomeen kyllä lennätettiin Ruotsista hieman tätä aikaisemmin jo lentokone, mutta sen kävi ensi alkuun hieman ohraisesti, joten Rosenin koneesta tuli numero 1 ja tästä epäonnisemmasta numero 2. Tämänkin koneen tarina on kirjassa luettavissa ja se mikä meni pieleen.
Ruotsin valtio lymyili
Molemmat koneet olivat yksityisiä lahjoituksia, eivät Ruotsin valtion. Miksi näin? Ruotsin valtio oli äärimmäisen varovainen, koska maailmansota oli käynnissä ja pyrkivät varjelemaan tarkasti puolueettomuuttaan. Ehkä tärkeimpänä syynään kuitenkin Venäjän pelko.
– Tässä vaikuttivat myös maan sisäpoliittiset syyt, koska Ruotsin vasemmistokin olisi voinut älähtää, jos Ruotsi olisi auttanut Suomen valkoisia, tai paremminkin hallituksen armeijaa, joka kuvaa asiaa mielestäni tarkemmin, Uola toteaa.
Uola toteaa, että punakaartilaisilla oli venäläisiä koneita käytössään, mutta yleisesti ottaen lentokoneilla ei ollut Suomen vapaussodassa ratkaisevaa roolia.
– Eihän sitä oikein tiedettykään miten niitä olisi käytetty. Lähinnä tiedusteltiin, eli katsottiin missä vastapuolen joukkoja liikkuu. Sitten heitettiin koneesta laidan yli muutamia pommeja, jotka putoilivat miten sattui, Mikko Uola kertoo.
Ilmailualaa 100-vuotta
Kotkanpojan lentoonlähtö oli kertomus siitä, kuinka Suomen ilmavoimat sai ilmaa siipensä alle ja miten se sittemmin kehittyi vuosikymmenien mittaan tehokkaaksi ja iskuvoimaiseksi puolustushaaraksi värikkäine alkuajan tapahtumineen ja mielenkiintoisine yksityiskohtineen.
Teksti on sujuvaa ja helposti luettavaa. Kirja on Mikko Uolan monivuotisen tutkimus- ja kirjoitustyön tulos. Hän on päässyt tutustumaan lukuisiin arkistolähteisiin niin Suomessa kuin Ruotsissa. Värikästä ja moniulotteista kirjaa täydentävät lukuisat harvinaiset valokuvat ja dokumentit.
Tarja Lappalainen