Kateelliset kellistävä runo Juvalta

Vanhat suomalaiset ajattelivat usein varsin taikauskoisesti, että oma onni ei voi tulla tupaan, ellei onnea ja menestystä ensin saada pois joltakin toiselta – vaikkapa rakkaalta naapurin veriviholliselta. Tämä aiheutti useita varsin pahansuopaisia tekoja. Kautta koko Suomen tunnetaan navetassa pääsiäistä ennen riehuneet ”noidat”, jotka saattoivat pahimmillaan aiheuttaa talon ainokaisille lehmille pysyviä vahinkoja esim. leikkaamalla näiden utareet pois.

Kateutta vastaan saarnattiin kirkostakin monena pyhänä aivan varta vasten – niin sitkeäksi ongelma äityi monin paikoin. Papit varoittivat keskinäisestä kateudesta ja oman voiton pyynnistä. Mutta kaikuivatko kehotukset kuuroille korville? Miten papin oma elämä oikeutti sanomaan näin? Papithan olivat monen mielestä ahneuden perikuvia, he jotka perivät palkkansakin ”köyhän selkänahasta”.

Kuvaavaa oli, että se suurin papin palkkio perittiin hautaan siunaamisen yhteydessä. Usein nk. ruumissaarnakin oli luksusta, erikseen tilattava maksullinen puhe, johon vain rikkailla oli vara. Tavallisen köyhän kuollessa luettiin toki hautaansiunaamisrukoukset ja muut toimitukset, mutta pitkää ruumissaarnaa oli turha toivoa. Jos kyseessä oli todella köyhä ja vaivainen ihminen, saattoi kyläyhteisö kustantaa papin palkan tai joskus tämä joutui tekemään siunaamisen jopa muun toimen lisäksi. Varsin harvoin – kovinakaan aikoina – pappi itse näki nälkää, mutta muutamia tällaisiakin tapauksia Suomen historiassa on aika ajoin ollut.

Miten kateellisiin kanssamatkustajiin sitten pohjimmiltaan suhtauduttiin? Siitä antaa oivan esimerkin seuraava Juvalta noin 200 vuotta sitten kerätty pisteliäs kansanruno. Itse runo on peräisin vuodelta 1813, mutta se on kansanrunouden kerääjä Ahlmanin vuonna 1858 Poppiuksen kokoelmasta jäljentämä runo. Runon tekijän asenne on ”oksat pois” -tyyppinen ankaruus kadehtijoita kohtaan.

Kateelliset kellistävä runo

Kateen kahtojalle.
Joka kateen kahtoneepi,
Kiero-silmä keksineepi,
Kivi-riippa rinnoillansa,
Rauta-harkko hartehilla!
Hyhmässä hyytyköhön,
Helvetissä heilukohon,
Valkeissa vaeltakohon,
Himoissa hiikukohon,
Lihassansa liikkukohon,
Musta veri silmän peällä!
Verta silmät vuotakohon,
Rasvana rapattakohon!
(Juva 1813)

Kateellisen ihmisen oli siis mentävä itseensä ja poistettava kateus sisältään – muutoin kohtalona olisi tämän kauhean manauksen mukainen elämä. Näitä runoja ei keksitty vain huvikseen, vaan niillä oli oma opettava ja kansaa kauhistuttava vaikutuksensa. Jokainen runon kuullut varmaan mietti tykönään asennettaan, varsinkin kun pappi saarnastuolista ja naapuri kiikkustuolista saarnasivat kateuden syntiä vastaan… Tulisiko tehdä parannus ja iloita omasta pienestä onnestaan – lähimmäisiä kadehtimatta?

Pekka Tuomikoski
Tietokirjailija
Limingan kirkkoherra