Viisitoista vuotta sitten Max Manner oli ison elämänmuutoksen edessä. Tie vei Turusta Luxemburgiin. Hän ei ollut vielä kirjailija eikä tiennyt, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Alkuun hän kuvitteli viettävänsä sapattivuoden, mutta hyvin pian ahkera mies päätyi suomalais-ruotsalaiseen saunanrakennusfirmaan.
Luxemburgissa rakennettiin paljon jo 2000-luvun alussa, joten monet skandinaavitaustaiset rakennuttivat taloihinsa myös saunan. Jossain vaiheessa työkaverina oli jopa V-tyylin kehittänyt mäkihyppääjä Jan Boklöv. Niinä aikoina syntyi monia hyviä ystävyyssuhteita ja jossain vaiheessa ystävien kanssa tarinoinnin lisäksi myös niiden kirjoittaminen palasi Mannerille mieleen. Muutama kirja osoittautui bumerangiksi, mutta syksyllä 2006 Revanssista kiinnostui useampi kustantamo. Minerva oli Max Mannerin silloinen valinta ja ajan myötä kirjoittamisesta tuli hänelle ammatti.
Max Manner nauttii tarinoiden kertomisesta. Alkuvuosina Luxemburgissa hän toimi myös matkanjärjestäjänä erilaisille suomalaisryhmille. Hyvä matkaopas esittelee kaupunkia ja maata, kertoo historiaa, kuvailee paikkoja niin, että vierailijalle tulee halu palata takaisin. Max toimi matkaoppaana myös minulle sekä kirjailija Pauliina Sudelle puolisoineen kesäkuun alussa Luxemburgissa.
FINLUX, suomalaiset Luxemburgissa järjestivät kirjailijatapahtuman, missä haastattelin Max Manneria ja Pauliina Sutta heidän kirjoistaan ja niiden taustoista. Toimin yritykseni Oma Sivunkääntäjä Oy:n kautta Max Mannerin kirjallisena agenttina ja pyrin saamaan hänen kirjojaan tunnetuksi niin Suomessa kuin myös maailmalla. Tämä retki Luxemburgiin oli minulle ensimmäinen, mutta varmasti ei viimeinen.
Lentokentällä maanantaina illansuussa minua oli vastassa Max ja suklaanruskea labradorinsa Leevi. Matkalla lentokentältä hotellille tajusin, että Max kertoi tarinoita Luxemburgin synnystä ja taustoista samalla tavoin kuin hän kirjoittaa kirjojaan: mukaansatempaavasti, innokkaasti ja kuulijaa kunnioittaen. Place de Paris -aukion kahvilassa oli mukava nauttia illallista maanantai-iltana, katsella ohi ajavia autoja ja suunnitella seuraavien päivien ohjelmaa. Koko maailmaa rakastava Leevi-koira sai ihailijoita niin vieraista kuin tutuista. Kyseisessä kahvilassa Max Manner istuu usein, juo kahvia, nauttii nykyään sähkötupakasta ja antaa ajatusten virrata. Ehkäpä joku koiran ihailijoista antaa pienen osan itsestään seuraavaan kirjaan.
Max ei kuitenkaan kirjoita kirjojaan trendikkäästi kahviloissa, vaan omassa kodissaan. Seinällä on maailmankartta, pöydällä vihreä pankkiirinlamppu, kahvikuppi ja tietokone. Koti sijaitsee yhdessä Luxemburgin lähikaupungeista, noin 15 minuutin bussimatkan päässä Luxemburgin keskustasta. Luxemburg on kaupunki, jossa käydään töissä. Yli 200 000 ihmistä, les frontaliers, matkaa päivittäin Luxemburgiin Ranskasta, Saksasta ja Belgiasta.
Aikamoinen ihmisvirta! Se luo mahdollisuuksia jännittäviin juonenkäänteisiin, kuten Mannerin edellisessä kirjassa Loiset. Loisissa Luxemburgin rahapiireissä ollaan sotkeennuttu ikäviin pimeisiin puuhiin, jotka suomalainen poliisi tulee paljastaneeksi tutkiessaan vaimonsa kuolemaan liittyviä epäselvyyksiä. Taustalla vaikuttavat kymmenen vuoden takaiset perin mystiset tositapahtumat, jotka pääsivät nyt mukaan kirjan juoneen.
Max Manner on kertonut, että elokuussa Arktisen Banaanin julkaisema Kadotettujen kahvila sai alkunsa Kölnin joulutoreille suuntautuneella matkalla vuoden 2016 lopulla. Kaupunkiloman päätteeksi hän sattui vierailemaan Gestapon entisessä päämajassa, EL-DE Hausessa. Paikallinen museo-opas, vanha harmaahiuksinen rouva herätti kirjailijan mielikuvituksen, oliko hän mahdollisesti yksi selviytyneistä natsivallan uhreista? Museokierroksen jälkeen Max tiesi kirjoittavansa naisesta ja tämän kuvitteellisesta tarinasta romaanin. Itse uskon, että kirjan taustalla on myös Luxemburgin historia: vuosisatojen aikana eri valtioiden sotajoukot ovat kulkeneet maan läpi. Saksalaiset valloittivat Luxemburgin sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa.
Toisen maailmansodan aikana juutalaisvainot koskivat myös Luxemburgin juutalaisia. En muista kouluhistoriassa mainitun mitään Luxemburgista sota-aikaan, mutta Ardennien taistelut toki. Luxemburgin pelastajaksi saapui lopulta amerikkalaiskenraali Patton joukkoineen, minkä muistona on yksi kaupungin komeimmista aukioista Place d’Armes. Kun asuu keskellä historian menneitä myllerryksiä, voivat ajatukset lähteä rakentamaan tarinaa samoista tapahtumista eri puolelle Eurooppaa.
Kadotettujen kahvila kertoo juutalaisvainoista Wienissä, mutta ehkä se olisi voinut tapahtua Luxemburgissakin?
Haluan toivottaa paljon onnea ja hyvää matkaa Kathi Schultzille Kadotettujen kahvilaan! Ja toivon kirjan löytävän monta sellaista lukijaa, jotka eivät ole aikaisemmin lukeneet Max Mannerin dekkareita. Kadotettujen kahvila ei ole dekkari eikä trilleri, vaan epookkiromaani Wienistä ja Pariisista. On rohkeaa, jopa uhkarohkeaa, siirtyä uuteen genreen, mutta uskon tämän rohkeuden tuovan Maxille uusia lukijoita, uudenlaista arvostusta kirjailijana ja mahdollisuuden kirjoittaa jatkossakin hienoja kirjoja kaikille meille suurien tarinoiden ystäville.
Päivi Kuntze
Max Manner
Kadotettujen kahvila
ISBN 978-952-270-395-8
415 s. Arktinen Banaani 2018.