Uutiset

Turkin vuoden matkailuteemana legendaarinen Troija

Turkin Çanakkalen maakunnassa sijaitseva Troijan muinainen kaupunki lisättiin 20 vuotta sitten UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Troijaa juhlistetaan vuoden aikana monin tavoin. Çanakkalesta, mihin Troijan alue lukeutuu, löytyy historian lisäksi upeita rantoja. Turkin alueelle sijoittuu paljon mielenkiintoisia, maailman…


Cumulus-hotellit siirtyvät Scandic-brändin alle

Klassikkonimet säilytetään Suomen suurimmaksi hotelliyritykseksi kasvanut Scandic on julkistanut brändinsä alle siirtyvien Cumulus-hotellien uudet nimet. Nimien tavoitteena on auttaa asiakasta valitsemaan sijainniltaan parhaiten omiin tarpeisiinsa sopiva hotelli. Klassikkohotellien perinteiset nimet jatkavat. Cumulus-hotellit siirtyvät Scandic-brändin alle…


Vuoden 2018 matkailutrendit

Matkailua rakastetaan ja yhä useampi haluaa ainakin kerran vuodessa ulkomaan matkalle. Moni tunnistaa itsessään myös matkageenin, joka selittää osaltaan matkustushalukkuuden. Matkailutottumukset muuttuvat ja odotukset matkan suhteen kasvavat vuosi vuodelta. Tjäreborg on listannut 10 matkailutrendiä, jotka…


Eckerö Linen matkustajamäärä kasvussa

Suomalaisen laivayhtiö Eckerö Linen matkustajamäärä kasvoi viime vuonna kolme prosenttia lähes 1,5 miljoonaan matkustajaan. Erityisesti aasialaisten ja venäläisten matkustajien määrä kasvoi, mikä tasoitti suomalaisten vähentynyttä matkustamista Helsinki–Tallinna-välillä. Kasvu oli suurinta rahdissa, joka kasvoi vuonna 2017…


Viking Linella ennätysten vuosi 2017

  Matkustajamäärä Viking Linen laivoilla vuonna 2017 oli yhteensä 6 881 149 (6 502 191), eli lisäystä edellisvuodesta oli lähes 6 prosenttia. Luku on Viking Linen historian suurin. Rahtiyksiköitä kuljetettiin 127 668 (131 918) ja…


Tallink-konsernille matkustajaennätys vuonna 2017

Tallink-konserni kuljetti viime vuonna ennätysmäärän eli yhteensä 9 755 720 matkustajaa mikä on 3,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016 (9 457 522). Kuljetettujen rahtiyksiöiden määrä oli lähes 365 000 yksikköä eli kasvua edellisvuoteen (328 190)…


Uuttavuotta juhli Kansalaistorilla 85 000 ihmistä

Uusi vuosi otettiin vastaan iloisissa juhlatunnelmissa Helsingin Kansalaistorilla. Helsingin kaupungin järjestämä tapahtuma keräsi paikalle yhteensä 85 000 ihmistä. Helsingin uusivuosi käynnistettiin lapsiperheille suunnatulla ohjelmalla. Maria Baric Companyn teatraalinen Toiveiden taivas – kohtaamisia unelmien äärellä yhdisteli…


STS Kielimatkat toteuttaa futisnuorten unelmia

Kansainväliset jalkapalloleirit ulkomailla tarjoavat mahdollisuuden jokaiselle futisnuorelle aloittelijasta ammattilaiseen! STS Kielimatkat yhdistää nyt yhdellä täysin uudella ja yhdellä totaalisen faceliftin kokeneella tuotteella perinteisen kesän kielimatkan tehokkaaseen jalkapalloleiriin ulkomailla. Tarjolla ovat futisharrastajien piireissä kovasti puheenaiheinakin olevat…


Malaga, Bangkok ja Lontoo kärjessä

Mitkä olivat kuluneen vuoden suomalaisten haetuimmat lentokohteet, mitkä kohteet taas jäivät listan hännille? Lento- ja hotellihakukone momondo.fi analysoi vuoden 2017 hakutilastojaan ja selvitti, mihin kohteisiin suomalaiset tekivät eniten ja vähiten hakuja kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana….


Kylmyyttä ja pimeyttä paetaan lämpöön

Suunnitteletko lomareissua talven kylmyyden ja pimeyden keskelle .Tilastojen perusteella suomalaiset matkustavat lämmön perässä ja nyt alkaa olla kiire. Jouluun ja alkuvuoteen sisältyy monia matkustusmahdollisuuksia juhlapyhien ja hiihtolomien lisätessä töistä saatuja vapaapäiviä. Suomalaisten joulun ja uudenvuoden…