Mielipide

Pidetään huolta toisistamme

Vaatimuksen esittää kansanedustaja Heli Järvinen mielipidekirjoituksessaan Moni puolue kertoo vaalikentillä olevan nyt pöhinää, mutta omakohtaisesti olen kokenut enemmänkin puhinaa: liian moni kokee hallituksen unohtaneen pienituloiset eläkeläiset, työttömät ja nuoret. Vaikka työpaikkoja on syntynyt yli 100…


Postin toimitusjohtajan palkka aivan törkeä!

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen on pöyristynyt tuoreista tiedoista, jotka kertovat valtionyhtiö Postin toimitusjohtaja Heikki Malisen saamista lähes miljoonan euron tuloista viime vuonna. -Pidän toimitusjohtaja Malisen 82 000 euron kuukausipalkkaa moraalittoman suurena, kun samaan aikaan Postin…


Liha- ja maitoverot olisivat myrkkyä pienituloisille

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen hämmästelee SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen esityksiä lisäveroista lihalle ja maidolle. Heinosen mukaan uudet verot olisivat myrkkyä kotimaiselle ruuantuotannolle, mutta ne myös kohdistuisivat tasaveroina kovimmin juuri pienituloisille. – Olen…


Vihreiden Heli Järvinen tyrmistyi Postin suunnitelmista

 Valtio-omistajan puolustettava suomalaista työtä Posti on ilmoittanut siirtävänsä Palvelukeskuksensa töitä Suomesta Tallinnaan. Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä toimivasta Palvelukeskuksesta valtionyhtiö irtisanoo 23 henkilöä. Posti tarjoaa työntekijöille mahdollisuutta siirtyä jatkamaan työtä irtisanomisajan jälkeen Tallinnaan paikallisen palkkatason mukaisilla…


Maahanmuutosta on keskusteltava avoimesti eduskuntavaaleissa

Maahanmuuton haasteet eivät ole pyyhkiytymässä pois poliitikkojen asialistoilta tulevallakaan vaalikaudella. Afrikassa asuu tällä hetkellä noin 1,2 miljardia ihmistä. Afrikkalaisia on siis noin kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalaisia. YK:n ennusteiden mukaan Afrikan osalta väestölaskurit näyttävät kilahtavan…


Saisinko tehdä työni hyvin?

Tämä kysymys on nykyään monen ammattilaisen huulilla. Opettajat tuskailevat kasvaneen hallinnon keskellä, lääkärien kallisarvoinen työaika menee raporttien kirjaamiseen sihteereiden poistamisen myötä ja moni lähihoitaja kokee, etteivät liian tiukkaan mitoitetut aikataulut anna mahdollisuutta ihmisten aitoon kuunteluun….


Eläkeläisten vuoro

Suomessa on paljon eläkeläisiä, joille arki on sinnittelyä päivästä toiseen. Poliitikot ovat luvanneet eläkeläisille vuosien saatossa vaikka mitä. Erityisesti vaalien alla eläkeläisiä muistetaan, mutta vaalikentillä annetut lupaukset harvemmin päätyvät hallitusohjelmaan ja sitä kautta pysyviksi parannuksiksi….


Uuden sosiaaliturvan on kannustettava osallistumaan

Työnteon pitää aina olla kannattavaa. Jokainen on varmasti kuullut tämän hokeman monen poliitikon suusta, myös minun. Valitettavasti todellisuus on vain toinen. Suomessa kannustinloukku, eli heikoin kannustin ottaa lisätyötä vastaan, on vielä harmillisen laajalla joukolla: kaikilla…


Kansanedustaja huolestui -Trafin tapaukseen lisäselvityksiä

Kyse on kansalaisten yksityisyydensuojasta Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra on huolestunut Trafin tapauksessa kansalaisten yksityisyyden suojasta ja liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan suuresta hallintouudistuksesta. -On perusteltua kysyä, onko haukattu liian iso pala nopeasti syötäväksi? Onko tilanne…


Suomalaista ruokaa ei ole ilman suomalaista maataloutta

Suomalaista ruokaa ei maailmanmarkkinahinnoilla saa mistään. Nyt on linjauksen aika, halutaanko Suomessa syödä myös tulevaisuudessa suomalaista ruokaa vai ei. Markkinataloudessa tuotteiden ja palvelujen hinnoittelu perustuu niiden tuottamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Näiden kustannusten päälle hintaan lisätään riittävä…