valtio apuun

Tapahtumateollisuus kaipaa lisää tukea valtiolta

Tapahtumateollisuus on kärsinyt mittavaa tappiota koronakriisissä. Tapahtumien järjestämiset jäivät kokonaan tauolle, jonka pituudesta ei ole vielä tietoa, kun hallitus julkisti päätöksen kieltää yli kymmenen henkilön tapaamiset 12.3.2020. Alalla hiipuminen oli alkanut koronaviruksen takia jo helmikuussa…


Matkatoimistot loukussa – kumppanit eivät palauta rahoja

Matkatoimistoala on ollut ensimmäisten joukossa ottamassa iskut vastaan koronakriisin levitessä mantereelta ja maasta toiseen. Matkoja eri puolille maailmaa on peruttu tammikuusta lähtien, ja käytännössä vain hyvin pieni osa kevään matkoista pystyttiin toteuttamaan ennen viranomaisten määräämää…


Matkailu- ja ravintola-ala tarvitsee tukea

Koronaviruksen seuraukset näkyvät jo erittäin negatiivisesti matkailu- ja ravintola-alalla Kiinalaisista matkailijoista alkaneet peruutukset ovat levinneet suomalaisiin ja ulkomaalaisiin yrityksiin ja yksityisasiakkaisiin. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan suppea jäsenkysely osoittaa 10–30 prosentin kysynnän laskua viime vuodesta ja…